Reality of a Bloggers Life

 

Instagramin kautta saa monesti kuvan, että kaikki blogikollegat matkustelevat ympäriinsä viikosta toiseen nauttien toinen toisiaan ihanimmista hotelleista ja lomamatkoista. Havahduin itse eilen, että omasta sisällöstäni taitaa saada aivan saman kuvan. EIkä siinä mitään värää mielestäni ole, ymmärrän, että kaikkia matkakuvia ei voi postata viikossa ja kuvia onkin mukava postailla jälkikäteen.

Todellisuudessa olen kuitenkin viimeiset pari viikkoa päivä toisensa jälkeen istunut kotona koneen ääressä töitä tehden. Syksyn pimeys on tainnut saada otteen minusta, ja olen ollut epänormaalin voimaton. Kahden Australiassa asutun vuoden jälkeen tuntuu, että kaamosaikaan on entistä haastavampi sopeutua. Olen huomannut harmauden vaikuttavan jopa luovuuteeni ja uuden luomisesssa ja ideoinnissa on ollut omat haasteensa. Onko kenelläkään muulla samanlaisia fiiliksiä? Se on kummallista, miten jokaisessa päivässä on yhtäpaljon tunteja, mutta joinain päivinä nuo tunnit riittävät paljon pidemmälle, kuin taas toisinaan aikaan ei saa juuri mitään. Tuntuu ironiselta, sillä juuri hetki sitten kirjoittelin täälä blogin puolella vinkkejä pimeän marraskuun selättämistä varten.

Vaikka syksyn pimeys ja harmaus ovat iskeneet, tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän luonnon tekevän minulle ihmeitä kerta toisensa jälkeen. Viimeisestä luontopäivästäni on ollut aivan luvattoman kauan aikaa. Ilmankos mieli ja keho ovat ihan tolaltaan. Lähdimmekin tiistaina mieheni kanssa ulos nauttimaan pitkospuista luonnon keskellä. Luonto, syysaurinko ja ihmissuhteet onnistuu vaan aina piristämään. Ei saa antaa alkaneen pakkasen estää ulkoilua, tarpeeksi vaan neuleita ja villasukkia päälle, niin hyvin sielä tarkenee!

Instagram can often give me the impression that all my blogger friends are constantly travelling week after week enjoying the most beautiful hotels and travel destinations. Recently, I realised that perhaps thats the exact same picture that you guys get from my own content.

The truth is, that the past few weeks I have done nothing but stay indoors in front of my computer taking care of work. With the darkness of November here, I have noticed that its taken its toll on me and I have felt unmotivated and weak. After living in Australia for two years, you really feel the effect of Finland’s darkness. Ive noticed that these cloudy grey days have even impacted my creativity and the ability to come up with new things. Has anyone else felt like this during the Fall? Its so ironic how every single day has the same amount of hours, but some days your able to get a lot done, other days you feel like there just isn’t enough hours. It feels kinda funny writing about this as I just wrote a few weeks ago about how to get through the November darkness. Maybe I need to go back and try some tips out again?

Even though the darkness of Fall and grey cloudy days have arrived, I know myself enough that a day spent in the nature always does the trick. The last time since we were out in the nature was way too long, so no wonder my mind and body is feeling it. Last Tuesday we decided with my husband to go out and enjoy the nature. The combination of nature, the sun shining and good company definitely did its job at cheering me up. I gotta make sure I don’t let the cold temperatures stop me from getting outside, just have to put enough layers to keep me warm.

VeeraSignature.png
 

Just Me and You

 

Parisuhteessa treffejä ja kahden keskeistä aikaa ei ikinä voi olla liikaa. Tai ainakin se tuntuu mahdottomalta yhtälöltä muun elämän keskellä. Arki rullaa omia uriaan niin kiireisesti eteenpäin, että yhteisestä ajasta ja sen vaalimisesta pitää sopia erikseen ja harva se päivä, kun toinen ehtii järjestämään yllätystreffit.

Omassa parisuhteessani myös ne arjen pienet jutut ovat se henkireikä, joka saa parisuhteen voimaan hyvin viikosta toiseen. Toisen musitaminen kukkakimpulla tai lounasboksin sisään piilotettu tsemppilappu saavat hymyn huulille huononakin päivänä. Silloin tällöin kuitenkin kaipaa sitä kunnon laatuaikaa toisen kanssa. Huomaamme heti parisuhteemme ilmapiirissä, jos laatuaika on jäänyt vähälle ja koen helposti olevani etäinen mieheni kanssa.

Näin marraskuun keskellä on hyvä etsiä uusia treffi-ideoita varastoon talven varalle. Listailin muutamia treffivinkkejä inspiraatioksi teille ja itselleni, jos pää lyö tyhjää treffien suhteen tai vanhat vakkariravintolat alkavat kyllästyttämään.

In a relationship, there can never be enough dates and quality time spent together. Or at least it feels like its not even possible to over do it when you have a busy lifestyle. Everyday life and all its responsibilities can cause life to feel so full that you have to actually intentionally set time aside just to have quality time, let alone plan a surprise date.

In our relationship, those small yet meaningful acts of love are a key lifeline, strengthening our bond. Small acts of love like bringing home a bouquet of flowers, or leaving a love note in your lunchbox can put a smile on your face even on the worst of days. Of course there comes a time when you really just crave for some good quality time together. When you haven’t had that time together, you can notice it so easily in the atmosphere of your relationship, and often withdraw from one another.

The fact that were in the middle of November, its important to start gathering different ideas for dates to get you through the winter. I wrote below a few ideas for dates, to inspire you in those moments when you just don’t have any creative juices flowing, or the classic ideas just aren’t cutting it.

  • Järjestäkää perinteinen movie night kotona olohuoneessa ja fiksatkaa se uudelle levelille. Rakentakaa puitteiden mukaan olohuoneeseen maja vilttien, muhkeiden tyynyjen ja patjojen kera. Koristelkaa tila tunnelmalliseksi valoilla ja kynttilöillä. Tuokaa peitot sängystä majaan ja tarjoilkaa teidän tyyliset herkut. Valitkaa joku vanha klassikkoleffa ja nauttikaa illasta toistenne kainalossa.

    Organise a classic movie night at home, but take it to the next level. Gather all the pillows and blankets in your home and make a super comfy fort. Decorate the room with candles and lights to set the mood. To top it off, get your favourite snacks and enjoy an old classic movie together while cuddling.

  • Viettäkää staycation omassa kotikaupungissanne. Parin päivän irtiotto omasta kotikaupungista voi olla haastava järjestää kiireisen arjen ympärillä, mutta Staycation onnistuu helposti. Varatkaa siis yhden yön hotelliyöpyminen omassa kotikaupungissa, nauttia hotellin ylellisyydestä ja valmiiksi kateusta aamupalasta. Ihan parasta!

    Enjoy a staycation in your own city. Sometimes its hard to get away for a few days, but its easy to make a staycation happen. Book a hotel for one night and enjoy the luxurious feeling of being pampered. Lastly, you’ll have the most delicious breakfast waiting for you in the morning.

  • Eläkää ensitreffinne uudestaan alusta loppuun. Tämä on minun ja mieheni lemppari, jota teemme aina silloin tällöin, kun haluamme muistella suhteemme alkuaikoja. Luomme ensitreffimme täysin uudestaan, mieheni tuli kerran jopa hakemaan minut ulos ovikelloa soittaen kukkakimpun kanssa. Jos jossain, niin tässä on tunnelmaa.

    Live out your first date from the beginning to end. This is something we do on occasion to remember the beginning days of our relationship. We recreate our first date all over again, my husband one time even came and rang the door bell and picked me up with a bouquet of flowers. If anything is romantic, this is!

  • Pitäkää yhteinen photoshoot hetki. Homma on helpommin tehty, kuin miltä se kuulostaa. Tarvit vain rauhallisen spotin luonnon keskellä, kameran sekä kamerajalustan sekä hieman luovaa mieltä. Tämän jälkeen rajana on ainoastaan teidän oma mielikuvituksenne. Rakastamme ottaa rommanttisten kuvien lisäksi myös paljon hassuttelu kuvia ja se tekee hetkestä aina hauskan. Kuviin on aina ihana palata jälkeenpäin ja treffeistä jää mukava muisto loppuiäksi.

    Have a photoshoot together! Its a lot easier than it sounds. You just need to find a relaxing place in the nature, a camera, tripod and some creativity. After this, the limits are only bound by your own imagination. I myself love to take romantic photos together, and as well goofing together moments. Its always nice to return to these photos and remember the good moments from that date.

  • Kokeilkaa yhdessä jotain uutta aktiviteettiä, mitä kumpikaan teistä ei ole ennen kokeillut. Lähtekää esimerkiksi seinäkiipeilemään tai nyrkkeilytunnille. Kummankaan ei tarvitse hävetä osaamattomuuttaan, kun laji on molemmille uusi tuttavuus ja omasta kullasta voi tulla hauskoja uusia piirteitä esille uuden lajin parissa.

    Try some sort of new activity together, that neither has tried before. Go and do some rock climbing, or take a boxing lesson. Neither person has to feel ashamed for not knowing how to do it, as its new for the both of you. And you never know what kind of fun new sides you will discover while trying something new.

VeeraSignature.png