NEW CHAPTER

 

Pahoittelen viimeaikaisesta blogin puolella vallanneesta hiljaiselosta. Koko Joulukuu on ollut aikataulun puolesta enemmän kuin täyteen buukattu, kun kaksi viikkoa meni matkustaessa Uudessa Seelannissa, jonka jälkeen muutimme takaisin Suomeen. Kirjoittelenkin Uudesta Seelannista erikseen vuodenvaihteen jälkeen.

Saavuimme Suomeen maanantai iltana. Kahden auringon täyteisen Australian vuoden jälkeen Suomen pimeys ja kylmyys tuntuvat vaikuttavan jaksamiseeni ja energiatasooni ja olen ollut normaalia väsyneempi viimeisen viikon Suomessa. Vaikka edessä onkin paljon uutta innostavaa ensi vuodelle, puhumattakaan ihanasta joulun ajasta perheen kanssa, olo on jollain tapaa hyvin haikea. Kaksi vuotta Australiassa on mennyt nopeammin kuin odotin ja se ihana kausi on nyt takana. Onneksi kaikki nuo muistot Australiasta säilyvät ja sinne voi aina palata. Nyt on kuitenkin aika keskittyä erilaisiin kuvioihin täälä Suomessa ja laittaa katse kohti uusia tuulia. 

Tämä joulunaika tulee enemmän kuin hyvään väliin ja onkin ihana rauhoittua joulun viettoon yhdessä omien läheisten kanssa. Aijon palata tänne blogin puolelle joulun pyhien jälkeen ja toivotankin kaikille rentouttavaa ja rauhallista joulua tämän postauksen myötä. 

December has been such a full month with two weeks of travelling in New Zealand, packing up our home in Sydney and moving back to Finland, so I apologise for the lack of posts lately.

On Monday we arrived in Finland. After two years of living in sunny Australia, Finland's darkness and cold seems to be really affecting my energy levels, as I have been feeling so tired these past few days in Finland. Even though I am so excited for this next season here in Finland, and even more so for Christmas with family, in some ways I have been feeling a bit down. Two years in Australia went by faster than I could have ever imagined, and now that season is over. Thankfully, the memories that we made over the past 2 years will always last, and will forever warm my heart. Now its time to focus on life here in Finland, and put my sights on the future, which is full of new opportunities.

Now its time to relax and enjoy the Christmas season with my closest loved ones, in this winter wonderland called Finland. I wish you all a relaxing and peaceful Christmas, and we will see you in the New Year!

Photos by Teppo Haapoja