Vastuullisempi Vaatekaappi

 

* Kaupallisessa yhteistyössä Store Of Hope

Yksi viimeaikaista tavotteistani on ollut kehittää omaa vaatekaappiani vastuullisempaan suuntaan. Erityisesti viimeisen parin vuoden aikana minulle on ollut tärkeää miettiä millaisia vaatteita ostan ja kulutan. Suosin käytettyä sekä kirpputoreja (vaikkakin liian harvoin) ja yritän ostaa yhä vähemmän vaatteita ja vain mitä tarvitsen. Viime vuoden lopuilla linkkasin yhden postaukseni yhteydessä YLE:n artikkelin niinsanottuun pikamuotiin liittyen tänne blogin puolelle. Minulle on tärkeää, että ostokseni kestää kaikinpuolin päivänvaloa. Ei, en ole lähelläkään täydellistä tai siinä missä haluaisin olla. Myönnän ostavani edelleen vaatteita liikkeistä, joita en pystyisi hyvällä omalla tunnolla julkisesti tukemaan. Aiheesta kirjoittaminenkin on haastavaa, sillä itsellä on vielä pitkä matka maaliin tällä saralla. En kuitenkaan voi olettaa, että muutos omalla kohdalla tapahtuu itsestään ja koen myös vastuukseni puhua asiasta ääneen, vaikka keskeneräinen asian suhteen olenkin. Jostain on pakko aloittaa, vaikka omia elämäntapoja tuntuu olevan mahdotonta muuttaa päivässä. Olenkin enemmin sitä mieltä, että pienet askeleet kohti päämäärää vievät pitkälle ja itseeän kohtaan tulee olla armollinen. Kun uskomme, että meidän pienillä teoilla ja päätöksillä on oikeasti merkitystä, alamme ottamaan asiat tosissamme ja tekemään vastuullisempia päätöksiä.

One of my goals lately has been to update my wardrobe to be more ethically responsible. Especially in the past few years I’ve really started to think about what I wear and use on a daily basis. I enjoy buying used clothes from flea markets (even though I go way too rarely) and try to buy less, buying only what I need. Last year I shared an article from Yle called Quick Fashion on my blog. For me its important that when I buy from a company, that not only is it well made, but responsibly made, and that they have nothing to hide from their consumers. I confess that I do still buy clothes from stores that I cannot full heartedly support, because of their lack of ethical responsibility. In some ways writing about this topic can feel a bit uncomfortable, as I still have so much to grow. Nonetheless, I cant assume that this will change on its own, so I feel a responsibility to talk openly about it even though I’m still in the process of growing and learning more myself. Everyones gotta start somewhere, its better something than nothing at all. Change doesn’t happen in a day, not to mention bad habits that we’ve created over years. Im a firm believer that small steps will bring you much farther in the long run, and treating yourself with grace along the way is important. When we realise that our small steps and decisions actually have an impact, we start to take the issue more seriously and making more and more responsible decisions.

Minulle on tärkeää pystyä seisomaan omien arvojeni takana myös vaatekaappini suhteen. Siksi onkin upeaa, että Suomesta löytyy esimerkillisiä ja vastuunsa kantavia muotiyrityksiä, kuten ihana Store Of Hope.

Store Of Hope valmistaa sekä myy vain vaatteita sekä asusteita, jotka ovat täysin egologisesti sekä eettisesti valmistettuja. On hienoa, että tänä päivänä yhä useammat ja useammat muotibrandit ovat egologisesti vastuullisempia, mutta aivan liian harva brändi välittää eettisistä arvoista. Tässä Store Of Hope on aivan mielettömän hyvä. Store Of Hope työllistää upean tiimin pääosin naisia Nepalissa, joka tuo tuotteille ihan uudenlaisen arvon. On ihanaa tietää, että oma vaatekaapin lempituote on työllistänyt jonkun kehitysmaassa. Store Of Hope:n nettikauppaan ilmestyy ihania uutuuksia ja trendejä useasti ja tuotteen materiaalien sekä tekijöiden alkuperä on tuotu aina selkeästi esille heidän nettisivuillaan. Store Of Hope on onnistunut luomaan myös ihailtavan avoimen kommunikaation asiakkaiden ja tuotteiden valmistusprosessin välille. Heidän avoin ja suora kommunikaatio tuotteiden valmistuksesta ja käytännöistä kertoo paljon siitä, että he toimivat alusta loppuun egologisesti sekä eettisesti, kuten sanovatkin.

Store Of Hopen tuotteiden laatu takaa useiden vuosien käytön kestäen kulutusta ja elämää. Tämä on yksi niistä monista syistä, miksi suosin heidän tuotteitaan. Heidän mallistonsa on upean ajaton ja kaikki ostamani tuotteet heidän valikoimastaan tulee olemaan vaatekaappini kulmakiviä varmasti vuosia. Rakastan erityisesti tätä kuvissa päälläni olevaa Adele Meadow -Mekkoa, joka on ihanan hengittävä, kesää odotellessa! Saan ilokseni jakaa myös teille alekoodin heidän ihanaan valikoimaan. Koodilla VEERAHAAPOJA saatee -15% kaikista heidän vaateistaan sekä huiveista. Store Of Hope:n verkkokauppaan pääset tästä. Ihania vastuullisia Shoppailuhetkiä!

For me its important that I can stand firm in my beliefs, even when it comes to my wardrobe. Thats why its amazing that in Finland there are fashionable yet ethically responsible clothing companies such as Store of Hope.

What I love about Store of Hope is that all their clothes are ecologically and ethically responsibly made. Its amazing to see how more and more companies are jumping on board, and understanding the importance of clothing thats made ecologically and ethically responsible. This is where Store of Hope is awesome, they hire ladies in Nepal to create their clothing which brings a whole new value. They are constantly bringing out new trendy collections, and very open about what materials and people they are empowering on their website. You can find Store of Hopes web shop hereOne of the best parts of Store of Hope is how open they are with their customers. Store of Hope shares with their consumers openly their process of creating their products and are constantly showing behind the scenes of their work on social media. I think the more open and clear a company is about their production process, the more you can trust that their products truly are ecologically and ethically responsibly made.

Store of Hopes products are so high quality that they guarantee they will last years of wear and tear. That is one reason why I really love their clothing! Their collections are timeless, and will be the foundation of my wardrobe for years to come. It is my pleasure to share with you a discount code for their amazing collection. My favourite from their spring collection is this Adele Meadow Dress, that I wear in the photos. By using the code VEERAHAAPOJA you will get -15% off their whole clothing and scarf collection. You can get to their webshop from here. Lets support each other to have a more ethically responsible wardrobe.

VeeraSignature.png
 

Treenimotivaatio hukassa

 

Musta on upeaa, että treenaaminen ja itsestään huolehtiminen niin henkisesti kuin fyysisesti on trendikästä. Itse kuulun myös siihen kategoriaan, jotka saavat hyvän fiiliksen ja motivaatiota arkeen urheilusta. Yksi arjen parhaista fiiliksistä onkin tunne pitkän juoksulenkin- tai olo kaikkensa antameen salitunnin jälkeen. Voiko kukaan samaistua? Joskus treenimotivaatio on kuitenkin hukassa ja olo syyttä syyllinen. Vaikka tietää treenin tekevän ihmeitä niin keholle kuin mielelle, on sohvanpohjalta joskus mahdotonta nousta. Tässä muutamia simppeleitä kikkoja, jotka ovat toimineet minulle treeniboosteina.

I think its fantastic how taking care of yourself, physically and mentally has become popular. I definitely belong to the category of people, who get motivated and pumped by working out. One of the best feelings you can get, is after you’ve done a long run, or gave it your all at the gym. Can anyone else relate? Nonetheless, sometimes you can lose motivation to work out and feel guilty. Even though you know it’d do wonders not only for your body and mind, you end up just sitting on the couch feeling like its impossible to get up. So to help you out, I decided to write a few tips that have helped me boost my training.

Set reachable goals

Suurin treenimotivaation tappaja minulle on se, että koen treenitavotteideni olevan saavutamattomissa. Epäonnistuminen treenisarjalla ei saa minua yrittämään kahta kauheammin, ennemminkin nostan kädet ilmaan. On paljon mieluisampaa asettaa pieniä tavotteita pitkin matkaa, kuin tähdätä vain yhteen valtavaan maaliin. Pienten onnistumisien juhliminen on mielestäni parasta keskellä arkea.

One of the biggest killers of motivation for me is the fact that I often set goals that are impossible to achieve, which ends up leaving me defeated and demotivated. I find it a lot more motivating and enjoyable to set many small goals rather than having one huge goal. Celebrating the small wins brings satisfaction into the everyday norm.

Find someone to run with

Oli lajisi sitten mikä tahansa, on treenaaminen paljon hauskempaa, kun sen tekee treenikaverin kanssa. Treenikaveri pitää sinut myös tilivelvollisena, sillä itse ei ainakaan kehtaa perua yhteisiä treenitreffejä paria tuntia etukäteen.

No matter what the workout, training together is always more enjoyable than alone. Having a training partner keeps you accountable, as I wouldn’t dare to cancel a few hours before a workout.

Find your Sport

Vaikka kaikki muut käyvät salilla, se ei välttämättä sovi sinulle. Löydä laji josta nautit aidosti ja jatka etsimistä kunnes löydät omasi. On ihan turhaa käydä väkisin punttisalilla vain siksi, että kaikki muutkin käyvät. Kokeile erilaisia ryhmälajeja tai aloita vaikka pyöräily. Vaihtelu virkistää kaikkia.

Even if everyone else goes to the gym, it doesn’t mean that its the right for you. Find a sport or physical activity that you genuinely enjoy. Its pointless to force yourself to go to the gym just because everyone else does it. Try different group workouts, or start bike riding, try everything and anything! Changing it up can refresh you.

Prepare your workout

Kaikki minut tuntevat tietävät, että rakastan suunnittelua ja järjestystä. Sama pätee myös treeniin. On paljon mielekkäämpää lähteä salille, kun tiedän tarkasti minkä treenin teen. Näin treenistä tulee monta kertaa tehokkaampi ja salille on helpompi lähteä päämäärä tiedossa. Tietysti omaa kehoa täytyy kuunnella ja joskus kevyempi treeni hikilenkin sijaan on suunnitelmista huolimatta parempi vaihtoehto.

Everyone who knows me well, knows that I love to plan and organise. This also pertains to working out. Its much more enjoyable to go to the gym, when I know exactly what workout Im going to do. Not only will it help you to get yourself to the gym physically, you’ll as well be more effective during your workout. Of course its important to listen to your body, and sometimes its better to to just do a lighter workout.

Don’t beat yourself up over bad days

Kaikilla on huonoja päiviä niin elämässä, kun treenaamisen suhteen. On ihan turhaa kokea hirveää morkkista, jos treenit jäävät väliin tai lähdetkin kävelylle suunnitellun bodypump -tunnin sijaan. Yhden treenin väliin jääminen ei näy missään ja kaiken perustana pitäisi olla hyvä fiilis. Tsemppiä treenaamiseen! xx

Everyone has body days in life, and this is also the same when it comes to working out. Its pointless to beat yourself up if you miss a work out or decided to just go for a walk instead of killing yourself at body pump. Skipping out on one workout won’t show in the grand scheme of things, and a healthy state of mind is always more important.

Good luck with your training! xx

VeeraSignature.png