Stories from Africa

 

Afrikka reissusta on kulunut nyt kymmenisen päivää ja vieläkin tuntuu, että kaikkea koettua on vaikea sulattaa. Kirjoitin matkamme ajan erilaisia kokemuksia ja ajatuksia ylös puhelimeen ja niitä on ollut ihana selata jälkikäteen. Kirjoitin tänne niistä muutamia teille jaettavaksi.

Its been about 10 days since we arrived home from Africa, and it feels like Im still processing everything. During our trip, I made a point to write down stories and memories from our trip and its been so nice to go back and read them so I thought Id share some with you.

Ensimmäisenä aamuna saavuttuamme Nairobin lentokentälle meidän oli tarkoitus ottaa bussi Nairobista Tanzanian puolelle Arushaan. Kyydin oli tarkoitus tulla 8:15 aamulla, mutta auto saapui paikalle lähempänä yhdeksää. Kuski ei pahoitellut sattunutta ollenkaan, vaan moikkasi iloisesti ja sitten lähdettiin matkaan. Jos emme olisi tienneet ison myöhästymisen olevan varsin yleistä, olisimme varmaan jo hankkineet toisen kyydityksen.

Our first morning when we arrived in Nairobi, we were supposed to take a bus from Nairobi to Arusha in Tanzania. The shuttle bus was supposed to leave at 8:15 in the morning, but it ended up arriving close to 9am. Upon arrival, the shuttle bus driver didn’t apologise or make a big deal about being late, rather he just smiled and grabbed our luggage and off we went. If we hadn’t known ahead of time that this is to be expected, we probably would have gone and arranged a new shuttle bus.

Toisena iltana lähdimme ihastelemaan auringonlaskua paikallisen vuoren lähettyville. Pienen hetken kuluttua kasa pieniä tummia lapsia juoksee meitä kohti heiluttaen ja huutaen mzungu (valkoinen ihminen)! Kaikki lapset tuntuivat olevan käsittämättömän innoissaan meidän tapaamisesta. Lasten kohtaaminen oli itsellekkin illan kosettavin hetki. Omissa silmissäni lapsilta puuttui niin paljon, mutta samalla he ovat paljon onnellisempia kuin monet meistä länsimaalaisista. Jäimme hetkeksi tutustumaan lapsiin ja heidän paikallinen opettajansa sattui olemaan paikalla ja antoi meille luvan ottaa lapsien kanssa kuvia. Hauskinta lapsista oli koskea hiuksiani tai kokeilla Tepon jalka- ja käsikarvoja.

On our 2nd night we decided to go and enjoy the sunset at the local mountain. When we arrived, a few minutes later all of a sudden a huge crowd of young Africa kids started running towards us and waving their hands yelling Mzungu (white person)! All the kids seemed over the moon excited about meeting us. Meeting these kids was definitely a highlight of my day. From my perspective, it seemed like these kids were in such need, but at the same time they seemed more joyful and full of life than most people in the western world. We stayed for a moment to get to know the kids and talk to their local teacher who happened to be nearby and gave us permission to take photos. The funniest moment was when the kids kept touching Teppo’s hairy arms and legs, and my long blonde hair.

Kolmantena päivänä kuvasimme Losikiton kylässä paikallista maanviljelijää ja hänen arkeaan. Lähtiessämme kuvauspaikalta, maanviljelijän naapurissa asuva nainen oli odottamassa meitä autolla hiekkatien varressa. Naapuri oli nähnyt meidän tulevan kylään (harvinaista ilmeisesti saada valkoihoisia vierailijoita) ja halusi osoittaa meille vieraanvaraisuutta tarjoilemalla kuumaa teetä. Meidän silmin katsottuna kylän nainen ei omistanut yhtään mitään. Paikallisrn tulkkimme mukaan naiselle oli kuitenkin suuri kunnia, että hänelle oli varaa tarjota meille jotain omastaan. Meillä suomalaisilla on kyllä niin paljon opittavaa. (tuon maanviljelijän perheen tapaaminen oli yksi reissun parhaista kokemuksista, en varmasti ikinä tule unohtamaan heidän ystävällisyyttään ja perheen pientä Shine tyttöä)

On our 3rd day we filmed a local farmer and his everyday life in the Losikito village. As we we left, we noticed that the neighbours wife was waiting by the side of the road. She had seen us visiting Meshack (which is a rare thing having white visitors) and wanted to practice hospitality by offering us hot tea. As I looked at their living conditions, it looked like they had very little, yet still it was an honour for her to offer us tea and serve us. Us Finns have so much to learn about hospitality and generosity.

Bussimatka Nairobista Arushaan sai ilon sekä surun kyyneleet silmiin. Matkalla näkyi enemmän lehmiä ja aaseja kun tiesin olevan olemassa ja bussimme joutuikin väistelemään moneen otteeseen tiellä käveleviä eläimiä. Keskellä leijonakuninkaan savanneja ison puun alla oli iso porukka miehiä ja naisia istumassa, kun yksi heistä ilmeisesti opetti porukkaa (bussikuskimme mukaan). En todellakaan ole nähnyt samanlaista koulua ennen. Äidit kävelivät pienten lasten kanssa tien vierellä keskellä ei mitään. Lapset juoksivat ja nauroivat minkä kerkesivät, leluja ei kaivattu. Pienen matkan päässä näytti olevan heidän kylänsä, joka muistutti ulkohuusseista rakennettua asutusaluetta. Luonto näytti juuri siltä, että puskien takaa voisi pompata antilooppi tai norsu hetkellä millä hyvänsä.

The shuttle bus ride from Nairobi to Arusha had me tearing up from happy tears, to sad tears all in one moment. First off, I have never ever witnessed so many moments where a bus driver has had to dodge cows and donkeys that were constantly crossing the road. I just couldn’t believe it! As I looked out my window, I was so intrigued by what I saw. At one moment I saw a huge group of men and woman sitting under a tree, and our bus shuttle driver explained that it was a teacher teaching the village people. I had never seen a similar school in my life. I saw moms walking with their small children through fields in the middle of nowhere. Little children were running around and laughing, having so much without even any toys. As we continued travelling, we saw their village which in reality looked like an outhouse and open air kitchen. The scenery looked literally like that any moment a antelope or elephant might jump out of the bush.

Arushan alueella olevassa kylässä lapsien mielestä parasta viihdettä oli vanhojen rikkinäisten autonrenkaiden pyörittäminen kilpaa. Kymmenen lasta juoksi aina saman renkaan perässä yrittäen saada pyörittää sitä. Kaipa renkaita ei riittänyt kaikille tai sitten lapset vain tajusivat miten hauskaa on olla yhdessä.

As we were travelling to Arusha, it seemed like the most happening sporting event was playing with tires. Countless kids would run after a broken tire and try to keep it spinning. Either there wasn’t enough tires for each kid, or then they thought it’d be most fun to play together.

Yhtenä päivänä pääsimme vierailemaan paikallisessa koulussa, joka oli rehellisesti kaukana siitä, mitä olin mielessäni ajatellut. Koulussa oli 1200 lasta, ja kun pääsimme koulun pihaan, kaikki koulun lapset piirittivät meidät innoissan vierailijoista. Liikkuminen ja kuvien ottaminen oli täysi mahdottomuus, kun 1200 lasta yritti päästä meidän viereen. Menessämme sisään yhteen luokkahuoneista, koko koulun lapset halusivat tunkea sisään. Lapsia tuli kirjaimellisesti ovesta ja ikkunoista, sillä kaikki halusi nähdä mitä on meneillään.

On one of the days of our trip we had the opportunity to go and visit a local school, which honestly, was a lot different than what I had expected in my mind. This particular village school had 1200 students, and when we arrived in the school entrance, literally the whole school surrounded us. Moving around and taking photos was totally impossible, as 1200 kids tried to get as close to you as possible. As we went into one of their classrooms, all the kids in the school wanted to get in too. Kids came through the doors and the windows and it was a more cramped space than Ive ever been before.

VeeraSignature.png
 

First Days in Africa

 

Saavuttiin Tepon kanssa Kenian kautta Tanzaniaan kaksi päivää sitten. Meidän molempien ensimmäinen kerta Afrikassa! Tällä kertaa reissussa ollaan työn parissa. Kuvaamme video- ja kuvamateriaalia muutamista kehitysyhteistöistä täälä Tanzaniassa. Bussimatka Nairobista Tanzanian puolelle meni nopeasti vain katsellessa ulos ikkunasta ihmisiä ja heidän pieniä kyliään tien varrella. Monet kyläläiset vilkuttivat, kun ajoimme autolla ohi ja matkalla pysähtyessämme paikallisille näytti olevan tärkeää, että kaikki saivat koskettaa meitä kädestä.

2 days ago we arrived in Tanzania via Kenya. This is the first time for both of us to be in Africa! This trip is more of a work trip as we are filming for a non-profit organisation about their work in Tanzania. The 4 hour bus ride from Nairobi to Arusha went quickly just staring out the window at locals and seeing their small villages along the side of the road. Many locals waved back at the bus and when we made pit stops, it seemed that everyone wanted to be friendly and shake your hand.

Ensimmäisenä aamuna Afrikan linnut herätti meidät kuudelta auringon noustessa. Sama toistui tänään. Eilinen vietettiin pienessä paikallisessa kylässä kuvaamassa ensimmäistä projektia. Lounaaksi paikalliset tarjosivat meille paljasta riisiä ja pastaa. Sydämeni on pakahtunua kerta toisensa jälkeen onnesta, kun lauma paikallisia lapsia tulee juosten tervehtimään meitä. Enkä voi saada tarpeekseni ihmisten ilosta ja huolettomuudesta. Vaikka näin länsimaalaisen silmin olot täälä ovat varsin kurjat ja murehdittavaa riittää, näyttää paikallsiten elämä olevan huoletonta ja kiitollista.

Pieni kulttuurishokki on iskenyt aikataulujen suhteen. Niitä ei nimittäin Afrikassa ole. Eilen saavuimme kuvauspaikalle sovitusti kymmeneltä aamupäivällä, mutta pääsimme aloittamaan työt vasta puoli yhdeltä, kun kaikki paikalliset olivat vihdoin saapuneet paikalle. Paikallisille tämä ei näytä olevan mikään ongelma. He chillaavat varjossa ja juttelet keskenään toisia odotellessa. Tänään jatketaan kuvauksia samassa kylässä ja päästään käymään myös paikallisessa koulussa. Päivittelen instagramin puolelle kuulumisia reaaliajassa, joten sieltä voi seurata reissuamme paremmin.


The first morning in Africa, birds woke us up with their singing at 6 in the morning during sunrise. The same today. Yesterday we spent the whole day at a local village filming for the project that brought us to Africa in the first place. The locals were so hospitable and made us rice and pasta to eat. My heart has been full of joy, as groups of kids have ran by and come to say hi and waving at us. I can't get enough of people's relaxed attitude and joy. Looking from the lens of a westerner, the life conditions are quite tough, and there would be more than enough to worry about, yet still the locals seem care free and thankful.

One aspect of culture shock that has definitely hit me has been schedules. It can often feel like there really isn't a schedule. Yesterday we arrived to film at 10am but we weren't able to start until 12:30 in the afternoon when the locals arrived. For the local staff, this didn't really seem to bother them as they just sat under a tree, relaxing and enjoying the company. Today were continuing shooting in the same village and we will as well get to visit a local school. I will try to update you all in real time through my instastorys, so make sure you follow there!

Have a great weekend everyone! xx

VeeraSignature.png